Siirry sisältöön

Taiteilija

ARTIST STATEMENT

Pienenä olisin halunnut oikeasti taikoa. Opiskeluaikana luettuani Castanedan ”Matka Ixtlantiin” haaveilin oppivani oikeaksi noidaksi, shamaaniksi.

Olen aina piirtänyt, yhtä luonteenomaisesti kuin hengittänytkin. Taiteessa voin yhdistää ”taikuuden” kädentaitoon: Väreistä ja pintamateriaaleista voin luoda uusia maailmoja ja tarinoita, avata ihmeitä näkyviksi. Aiheeni syntyvät tunnetilasta, joka koskettaa; kauneudesta joka läikähdyttää sielua tai uniseikkailujen oivalluksista, jotka nivon arjen mysteereihin. Innostuessani aiheesta ja kun tahdon manifestoida sen näkyväksi, unohdan taiteen valtavirrat ja teen teoksistani sellaisia kuin niistä tulee.

Tarinat ja tarinallisuus ovat olleet työskentelyssäni mukana aina. Tarinat teosteni sisällä lomittuvat ja nivoutuvat, rytmittyvät toisiinsa. Niissä on useita ulottuvuuksia ja yhdistelen vuosien takaisia muistiinpanoja uusiin. Olen ”tutkimusmatkailija” ajassa, seikkaileva esteetikko. Henkilökohtaiset tragediat ovat muovanneet minusta ”taistelijan” kauneuden ja ihanuuden puolesta. Pyrin vahvasti elämän myönteisyyteen ja tietoisesti tunnelman kohottamiseen

Asiakkaani kertovat usein, että teokseni antavat voimaa päivittäin, tai että he saattavat herkistyä teosteni äärellä avoimesti itkeviksi. Nämä palkitsevat ”helmet” valaisevat polkuni, silloinkun epäilys ammatin valinnan mielekkyydestä sammuttaa kohti kuilua.
Maalaan kaikilla eri taiteilijaväreillä, mutta sen lisäksi: en tiedä, valitsiko metalligrafiikka tekniikkana minut vai minä tekniikan, se tuntui heti omalta. Etsauksen piirrostyö vaatii suunnitelmallisuutta, kärsivällisyyttä, työvedoksia, värikokeiluja, ja kuitenkin kuparilevyjen syövytys on lähestulkoon maaginen tapahtuma yllätyksineen.

Uuden taideteoksen synnyttyä onnistuneesti, saatan liikuttua itsekin.

KRITIIKKI

”Taiteilija epäröi mutta pysyy tiellään” (Kaisa Heinänen, HELSINGIN SANOMAT, 3.5.2009)

”Varis kuljettaa katsojaa satumaisessa kuvamaailmassa….usko hyvään tuntuu olevan perusta, jonka päälle tarinat kasvavat.
Teoksissa on paljon katsottavaa ja niitä on pysähdyttävä tutkimaan rauhassa. Kuvakieli on oivaltavaa….Hänellä on kyky luoda raikkaita kuvia monimutkaisista asioista ja tunteista. Koko näyttely kertoo ihmisen täyttävän onnen mahdollisuudesta sekä mystiikasta maailman ihon alla. Arki katoaa kun ihmeet puhkeavat esiin kaikkialta.” (Raisa Jäntti, KESKISUOMALAINEN 13.11.2019)

”Pastellityöt herättävät myös muistuman Hilma af Klintin esoteeristen kuvien monimielisestä viestistä: Aine muuttuu hengen säteilyksi. ….. Varis onnistuu antamaan unille ja muistoille koskettavan muodon. Ornamenttien kehystämät herkkäviivaiset vedokset käsittelevät Simbergin tapaan kuvan ja todellisuuden monimuotoista suhdetta. Ne näyttävät tietä psyyken maailmaan, mutta rajaavat aiheen antaen kuvan katsojalle mahdollisuuden omaan tulkintaan” (Marja-Terttu Kivirinta, HELSINGIN SANOMAT, 19.4.1990)

”Another thing that keeps me going is feedback from the people who have seen my work. I’m touched when someone has found my work significant to them and it has left a mark in their lives.” (Artist fo the Month, Mari Koskinen, SCAN MAGAZINE 5/2019)

…riemukasta leikillisyyden ja itsetietoisuuden yhdistelmää näiden historiaan ja myytteihin katsovien teosten rinnalle tuo Variksen teknisenä toteutuksenakin huikea Omakuva Nomadina. Maalaus tuntuu olevan väylä aina omia polkujaan kulkeneen Hanna Variksen ajatteluun ja omaehtoiseen narratiiviseen taiteeseen. (Iina Antinluoma, TURUN SANOMAT, 26.9.2008)

”Postmodern Michelangelo” (Cecilia Clayhills, ÅBO UNDERRÄTTELSER, 30.5.2009)

”Pimenevän syksyn sateiden keskellä Hanna Variksen näyttely on kuin mannaa taivaasta….. Varis katselee maailmaa suurella lempeydellä ja poimii teoksiinsa hyvän elämän aineksia. Kyyninen katsoja saattaisi pitää teoksia naiiveina. Elämään rakastuneelle ne ovat näkymiä siihen, miten olennainen puhuu ihmiselle.
Eivät Variksen aiheet ole helppoja. Ne ovat niitä asioita, joiden kohtaamista kynsin hampain välttelemme piilottaaksemme haurauden itsessämme.
Teosten hyväntahtoisuus on aseistariisuvaa. ”
(Maria Ollikainen, ETELÄ-SUOMEN SANOMAT, 21.10.2012)

Ateljeessani Itäisellä Pitkälläkadulla, Suomen Turuus

 BIO

Hanna Varis on taidegraafikko ja – maalari, joka on valmistunut Taiteen Maisteriksi 1990 Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän jatko-opiskeli vuosina 2006-2010 Åbo Akademin kansainvälisessä NUROPE hankkeessa, joka yhdisti tieteen, taiteen ja liiketalouden. Hänen pääasiallisesti käyttämänsä tekniikat ovat metalligrafiikka (etsaus ja akvatinta) sekä maalaus, ja niistä teemallisesti luodut tilateosmaiset kokonaisuudet.

Vuodesta 1984 hän on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt mm. Wäinö Aaltosen Museossa Turussa, Kajaanin Taidemuseossa, galleria Forsblomilla Turussa, Galleria Brondassa Helsingissä. Ulkomailla hänen teoksiaan on ollut esillä esim. Reykjavikissa,  Brysselissä, Pariisissa, Roomassa ja Firenzessä. Hanna Variksen teoksia on Wienin Albertina Museon kokoelmien lisäksi kaikissa Suomen tärkeimmissä kokoelmissa. mm. Kiasman, Suomen Valtion, Helsingin kaupungin taidemuseon HAMin ja Wäinö Aaltosen museon kokoelmissa. Hänen teoksiaan on esillä julkisissa tiloissa mm. Århusissa Tanskassa ja Turun Kaupungintalolla, Espoonlahden koulussa ja Turun yliopistossa Hän on  mm. Suomen Taidegraafikoiden ja Taidemaalariliiton jäsen.

Hän on suunnitellut ja vetänyt useita taidekursseja Suomessa sekä Italiassa. Sekä tehnyt graafista suunnittelua esim. taide-Lehden ulkoasua ja Finnish Music Quarterlya

Hän on saanut Valtion 3-vuotisen taiteilija-apurahan ja esim. SKR:n asiantuntija-apurahan TTG:n edustajana Italiaan 2019.

Hänellä on ollut lukuisia luottamustehtäviä taidekentällä ja tällä hetkellä hän toimii mm. Turun Taidegraafikot ry:n puheenjohtajana.