Artisti ihmettelee

25.11.2013 ,
empty image

Ihmettelenpä vaan … tarinallisuutta

Olen pitkään ajatellut blogin kirjoittamista, mutta kynnys on ollut korkea. Kyllähän tuottamissani taidekuvissakin paljastan itseäni, mutta paljastanko blogissa liikaa?
Oman taidetuotannonkin kanssa on aina niin herkkänä kaikelle, kuin ilman nahkaa, vereslihalla vastaanottamaan puukotukset joita jokatapauksessa tulee.
Nuorempana meitä oli 3 sarjakuvafriikkiä kaverusta, Alasen Asko (Snoopy), Kaistan Pete (Woody) ja minä Roope (Roody). Roodyn piirsi Alasen Asko siiliksi. Näyttää piikikkäältä mutta pehmeä sisältä ja kovanahkaiselta mutta …

miten käy sitten joka blogin jälkeen?

Nuorempana rakastin lukemista ja kirjoittamista. Lukioaikana saattoi mennä kolmekin kirjaa illassa. Kuvittelin olevani kirjailija, poltin tupakkaa ja  hakkasin vanhaa kirjoituskonetta sellaisella vimmalla että tapa betonoitui tikapuuhermostooni. Vieläkin käytän näitä kevyitä näppiksiä samalla kaavalla ja ihmettelen miksi sormet kipeytyvät aina ”sihteerihommien” jälkeen …

miten paljon blogi-kirjoitus lisää sormieni kipeyttä?
Kuinka vimmaiseksi uskallan heittäytyä lausunnoissani?

Lukioaikana yhdistelin surutta tekstiä ja kuvaa.
Opiskeluaikoina tarinat alkoivat kiteytyä yhä enemmän kuviksi. Vanhan galleriassa 1984 pidin ensimmäisen yksityisnäyttelyn ”Alkumerellä”, joka pulppuili tarinaa Suomalaisen mytologian heijastumina. Tiesin että minun olisi pitänyt silloisessa taidegenressä tehdä enemmän abstraktimpaa tai ekspressiivisempää yms., mutta kuvistani tuli tälläisiä … tarinallisia …. naiiveja … sellaisia …
kuin itse haluaisin katsella.

Olen kuullut ja kuulen vieläkin taidekentältä negatiivisia kommentteja liiallisesta tarinallisuudesta teoksissani, onneksi esittävyys ja tarinat ovat taas viime vuosina palanneet . Kuitenkin uskaliaasti rohkenen www-sivuillani aloittaa myös ”kuvien takana”- osion, jossa avaan tarinoita teoksieni taustalla. (Sallittu vain  rohkelikoille, jotka eivät pelkää menettää illuusioitaan.)

Ihmettelenpä vaan, että miksi tarinat kuvan sisällä ovat ”huono” asia taiteessa, mutta esim. käsitetaiteelliset teokset ovat ”hyvää” taidetta, vaikka vaativat avautuakseen sivukaupalla taustatekstiä ja/tai tarinoita ja tietoutta.

Miksi näkyvä tarina kuvataiteessa on huonompaa kuin tarina minkä pitäisi tietää näkemättä?roody

3 comments

  1. Hanna, ainoa oikea tapa on tehdä omalla tavalla.
    Jos tee itse ja yksin, ei voi tehdä níin kuin joku muu sanoo. Oo vaan edelleen ittes ja tee sellaisa kuvia kuin sielusta lähtee. Ne on upeita ja joitain tietty ärsyttää, että ihmiset tykkää niistä ja ostaa niitä rahalla. Mutta kateus on kivampi verhota ”tarinallisuuden” viittaan.
    Anna palaa, Kielotyttö!

  2. Mainiota, kyllä se tuosta lähtee.
    Pidä kiinni tarinoista niin blogissa kuin taiteessasi.
    On hämmästyttävää, kuinka joku voi pitää stoorejasi ”rasitteena” taiteellesi. Minulle ne ovat noista Roody-vuosista alkaen olleet mitä kiehtovin ja erottamattomin osa kaikkea luovaa tekemistäsi.
    Voiko tosiaan olla, että kommentaattoreissa on niin mielikuvituksetonta ja tosikkomaista kokijaa, ettei edes näin selvässä tapauksessa pysty tajuamaan jonkun toisen ilmiselviä vahvuuksia omien lukkiutumiensa läpi?
    Hyvä, että olet pitänyt niistä kiinni.

    Asko

  3. Olen aivan samaa asiaa ihmetellyt eli miksi välillä aivan käsittämättömät ”kasat” värejä ja viivoja ovat niin paljon parempaa taidetta kuin tarinallinen taide. Mulle tulee välillä mieleen se teatterikohu, jossa tyhmän yleisön päälle heitettiin sontaa. Voihan teatteria tehdä tyhjille katsomoille ja taidetta taidekriitikoille. Sitten ihmetellään miksei ole yleisöä.Niinpä.

Comments are closed.